Pienenä tyttönä olin hyvin närkästynyt äidille, kun hän sulki hissin oven kissani nenän edestä. Vaadin että äiti avaa oven uudestaan niin, että kissakin saa tulla ulos leikkimään puistoon. Silloin en ymmärtänyt, ettei äiti pystynyt näkemään näkymätöntä ystävääni.
Tämä on varhaisin muistini henkimaailman läsnäolosta. Olin hyvin hiljainen ja tarkkaileva lapsi, joka pohti elämän asioita pitkään ja hartaasti. Aloin jo silloin tehdä henkisiä tutkimusmatkoja. Siitä asti olen seurannut omaa henkistä polkuani ja olen vuosien varrella pikku hiljaa löytänyt tehtäväni ja paikkani elämässä.
Yksi tärkeä ja ratkaiseva virstanpylväs on ollut mieheni Christian. Koen, että ensimmäiset 46 vuotta elämästäni ensisijainen tehtäväni henkilökohtaisessa elämässäni oli löytää mies, jonka kanssa jakaa elämäni (painopiste jakamisessa). Kun vihdoin kohtasimme ja menimme naimisiin, yksi elämäni iso palapelinosa loksahti paikalleen.
Christianilla oli jalat vahvasti maassa ja hän kannusti minua löytämään oman henkisen tehtäväni, jotain mitä oli myös kauan etsinyt. Sain levittää siipeni ja lentää vapaana. Suuntasin vahvemmin uusille henkisille apajille.
Tähän aikaan olin töissä Era Nova Bookshopissa Helsingissä. Yhtenä päivänä ystäväni, joka oli muuttanut kotiin Irlannista, tuli kirjakauppaan näyttämään minulle kirjaa, joka oli hyvin suosittu siellä. Avatessani kirjan tunsin rinnassani fyysisen iskun ja samassa minulle näytettiin visio ryhmästä, jonka olin viemässä Irlantiin tapaamaan kyseistä kirjailijaa.
Hämmästyin tätä visiota ja kysyin mikä olisi tämän matkan tarkoitus. Vastauksena sain kuulla, että tämän ryhmän tarkoitus on läsnäolollaan osoittaa kiitosta kirjailijalle siitä, että hän on kirjoittanut tämän kirjan! Kirjailija oli irlantilainen kotirouva nimeltään Lorna Byrne (https://lornabyrne.com/) ja kirjan nimi oli Angels in My Hair.
Kirja suorastaan loisti valoa ja se tempaisi minut mukaansa. Kun ystäväni sai sen käsiinsä, hän vinkkasi siitä toimittajaystävälleen ja ei aikaakaan, kun sain kuulla, että tämä toimittaja aikoi lähteä Irlantiin tekemään hastatattelun Lornan kanssa. Minulta kysyttiin, haluaisinko lähettää hänelle henkilökohtaisen viestin. Pyysin toimittajaa kysymään, ottaisiko Lorna vastaan ryhmän Suomesta.
Joitakin viikkoja myöhemmin sain pyyntööni kielteisen vastauksen, mutta kirja-agentti lähetti terveiset, että jos kirja käännetään suomeksi Lorna voisi mahdollisesti tulla Suomeen. Tästä alkoi uusi suuri seikkailu.
Ystäväni Uma ja minä olimme valmistuneet energiahoitajiksi neljän vuoden pituisesta koulutuksesta Enkelten koti koulu -nimisestä koulusta ja koimme suurta kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä olimme saaneet osaksemme kouluvuosien aikana. Halusimme antaa jotain takaisin. Näin syntyi idea luoda tapahtumia, jotka tukisivat ihmisten henkistä hyvinvointia ja kehitystä. Ja tietysti ensimmäinen vieraamme tulisi olla Lorna.
Lähdimme innoissamme kutsumaan Lorna Suomeen, kun kuulimme että Enkeleitä hiuksissani oli julkaistu. Kiireisesti perustimme yhtiön FreeFlowFactoryn, jotta kutsumme olisi virallisempi ja luotettavampi ja saimme kuin saimmekin myönteisen vastauksen Irlannista. Ensimmäinen tapahtuma Lornan kanssa, Enkeleitä -onko heitä?, pidettiin sitten 26.3.2011 loppuun myydyssä Kulttuuritalossa.
Yhteistyö Lornan kanssa on kantanut läpi vuosien tähän päivään saakka. Olen saanut tutustua häneen ja viettää paljon aikaa hänen seurassaan ja oppia miten elää korkeimman ohjauksessa.
Lorna on esimerkillään näyttänyt minulle, miten omassa arjessa voi ilmentää henkisyyttä ja rakkautta ja miten se tapahtuu käytännössä. Miten ajatus, tunne ja teko yhdistetään samansuuntaiseksi. Miten vastaanottaa ja hyväksyä ohjausta sekä toimia sen mukaisesti. Hänen läheisyydessä olen myös ymmärtänyt paljon enemmän uskon, toivon ja rakkauden suuresta voimasta.
Vuonna 2002 pitkän suhteen loputtua sekä vaativan kahvialan myynti- ja koulutustyön uuvuttamana sain diagnoosin burn out. Olin täysin loppuun palanut ja minulle määrättiin mielialalääkkeitä ja terapiaa. Silloin kohtalo puuttui peliin ja elämäni sai uuden käänteen.
Matkalla kotiin lääkäristä rauhallinen sisäinen ääni kehotti minua kävelemään tietyn kulman taakse, missä minua pysäytti kyltti jossa luki stressihoito. Näin tapasin Eevan ja käytyäni hänen energiahoidossaan päätin löytää juurisyyn loppuun palamiselleni.
Veljeni Pata (https://www.patadegerman.com/) sparrasi minua ja kysyi, mitä nyt halusin tehdä kun ei ollut työtä, parisuhdetta tai kotia? Päätin lähteä henkiselle tutkimusmatkalle etsimään vastauksia ja muutin Findhorniin, henkiseen yhteisöön ja ekokylään Skotlannissa.
(Lue kirjoittamani lehtijuttu Findhornista)
Findhornissa sain opiskella ja työskennellä ihmisten kanssa, jotka olivat yhtä kiinnostuneita henkisyydestä kuin minä itsekin. Yhteisön ohjenuora oli ”Love in action” (= rakkautta käytännössä) ja sen vaikutukset sain vahvasti kokea. Siellä ollessani ymmärsin myös, miten paljon halusin työskennellä henkisellä alalla.
Joten, kun palasin Suomeen menin suoraan Era Nova Bookshopiin tervehtimään Merviä ja Hans Löviä. Olen ikuisesti kiitollinen heille, että he palkkasivat minut ja antoivat minulle mahdollisuuden työskennellä heidän kirjakaupassaan kymmenen vuoden ajan.
Työskennellessäni Era Novassa tapasin monia henkisiä opettajia, meedioita ja hoitajia. Henkisen kirjallisuuden opiskelu sekä sisäinen johdatus vei minut näinä vuosina tapaamaan ja opiskelemaan monien tunnettujen opettajien kanssa; mm. Eckhart Tolle, Thich Nhat Hanh (on mm. perustanut buddhalaisen luostarin Ranskassa nimeltä Luumukylä), Sonia Choquette, Diana Cooper, Falco (Damanhur-yhteisön perustaja Italiassa) ja Barry Long.
Tutustuin Terhi Eloon 2017 Lorna Byrnen workshopin yhteydessä. Terhi johtaa Enkelikartanon hyvinvointikeskusta Kirkkonummella. Enkelikartanossa voi osallistua enkeli-iltaan, sointukylpyyn, miniretriittiin, koulutuksiin tai joogaan. Terhi tekee myös enkelihoitoja, johon hän kutsui minut.
Olin kauan tuskaillut työidentiteettini kanssa ja kun hoito oli ohi Terhi sanoi: ”Catarina, haluatko tietää mitä enkelit minulle kertoivat sinusta?” Hän jatkoi: ”He sanoivat että sinä olet henkinen artisti!”
Kuuntelin hämmästyneenä ja tunnustelin sanoman totuutta. Kyllä, tuo titteli tuntui omituiselta mutta silti omalta. Terhi jatkoi: ”Tältä istumalta pyydänkin sinua luennoimaan Lornasta, enkeleistä ja henkisistä laeista enkelihoitajaopiskelijoilleni.”
Näin vauhdikkaasti alkoi Terhin ja minun yhteistyö. Luentojeni myötä Terhi pyysi minua mukaan toiseksi opettajaksi enkeli/energiahoitajakoulutukseen. Olemme nyt opettaneet yhdessä vuodesta 2021.Yhteistyömme tuntuu hyvin luontevalta ja opiskelijat ovat kertoneet, että me täydennämme hyvin toinen toisiamme. Tällä hetkellä luomme uuden koulutuksen nimeltä Henkisen tiedon koulutus, joka rakentaa siltaa tieteen ja henkisyyden välille.